Kaikkein ikävimmät hetket kassalla

Kassatyön ikävimpiä hetkiä ovat ne, kun teini-ikäinen asiakas paljastuu myymälävarkaaksi. Sitä tapahtuu silloin tällöin. Yleensä takin sisään on piilotettu parin euron energiajuomatölkki. Varas komennetaan takatiloihin ja paikalle soitetaan poliisi. Varas joutuu puhutteluun ja poliisi ehkä laittaa hänet soittamaan äidilleen. Joskus maijaan kuljetaan myymälän läpi ja muut asiakkaat kääntyvät katsomaan tapahtumaa.

Alkoholin välittäminen alaikäisille kavereille on myös ikävää seurattavaa. Muutama viikonloppu sitten lapsenkasvoinen, vast’ikään 18 täyttänyt poika osti salkullisen olutta ja pari sixpäkkiä lonkeroa. Jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin ja kantoi kassalle suunnilleen samanlaiset satsin. Homma alkoi ärsyttää minua, ja kerroin asiasta kokeneemmalle työtoverille. 

Kun ralli jatkui seuraavana päivänä, kollegani kieltäytyi myymästä pojalle alkoholia. Maanantaina kauppias ilmoitti, että pojalle ei myydä vähään aikaan lainkaan ikärajoitettuja tuotteita. Se oli ryhdikäs päätös!

On surullista nähdä, kun nuoren elämä alkaa mennä harhateille. Kassalla ja tauolla miettii, miksi ihmeessä ja mitä tämän jälkeen. Tunteeko myymälävaras vähitellen kuuluvansa yhteiskunnassa sille toiselle puolelle? Tai saako kaverien hyväksikäyttämä 18-vuotias yhtään oikeaa ystävyyttä?

Minusta koulun pitäisi tehdä yhteistyötä kauppojen kanssa, jotta lapset ja nuoret ymmärtäisivät, etteivät kaupan hyllyt täyty itsestään. Kauppias on ostanut myytävät tuotteet ja myyntituloilla hän maksaa velkojaan, kiinteistökuja ja työntekijöiden palkat. Se opettaminen on yhteiskuntaoppia, kotitaloutta, taloustietoa ja matematiikkaa.

Ja te vanhemmat, kertokaa samat asiat lapsillenne, kun käytte yhdessä ostoksilla! Jo myyjien tervehtiminen auttaa ymmärtämään, että varas varastaa toisilta ihmisiltä. Samalla hahmottuu, ettei kauppa ole kolikkoautomaatti, josta saa rahalla mitä vain. Joskus myyjä voi sanoa, että tätä ei myydä sinulle. 

Nappaa sota-ajan small talk -trendit kassalta!

Kassahenkilö jos joku on kepeän jutusten eli small talkin ammattilainen. Ja juuri kassalla aistitaan ensimmäisenä uudet juttelutrendit. Tähän asti piippailun, maksamisen ja pakkaamisen lomassa on puhuttu säästä, tarjouksista ja lähestyvistä vuotuisjuhlista, mutta nyt Ukrainen sota on muuttanut aiheet täysin. 

Tässä saat tuoreen listan uusista small talk -aiheista ja valmiita keskustelunavauksia. Opettele ne heti ja yllätä tuttavasi ja yhteistyökumppanisi päivitetyillä seurustelutaidoillasi! 

1. Putin. Tämä on uusista aiheista kaikkein neutraalein, koska kaikki ovat asiasta samaa mieltä. ”Mutta on se Putin hullu!” on mainio aloitusrepliikki täysin tuntemattomienkin ihmisten seurassa. Kokeile sitä vaikka bussipysäkillä! Keskustelua on helppo jatkaa pohtimalla, miten Putinin saisi hengiltä. 

2. NATO. Nyt ollaan astetta haastavammalla alueella, mutta samalla on mahdollisuus syventää tuttavuutta. Kerro perusteluja omalle NATO-kannallesi tai paljasta avoimesti aiempi kantasi. Koska joko nykyinen tai aiempi kanta on melko varmasti sama keskustelukumppanin kannan kanssa, syntyy juttelusta lämmittävä yhteyden tunne. Pamauta siis rohkeasti vaikka baaritiskillä: ”No mitä mieltä olet Natoon menemisestä?”. 

3. Aseellinen vastarinta. Pelottavalta ja ahdistavaltakin tuntuva aine pyörii joka tapauksessa kaikkien mielissä, joten jokaisella on lopulta tarve puhua siitä. On kuitenkin tärkeää pitää keskustelun sävy leikkisän rempseänä ja optimistisena. Parhaimmillaan kokemus on terapeuttinen ja voimaannuttava. ”Joko olet pakannut sissirepun valmiiksi? ” heitetään keskustelukumppanille veikeä pilke silmäkulmassa kasuaalin puuhastelun lomassa. Harjoittele tätä etukäteen kotona! 

4. Hamstraaminen. Jos haluat unohtaa sodan painostavuuden, valitse tämä paljon humoristisia mahdollisuuksia sisältävä aihe-alue. ”Joko olet ostanut vehnäjauhoja?” on hyvä, mutta jos haluat tehdä suuremman vaikutuksen, sano: ”Raivasin viikonloppuna autotallin tyhjäksi, että saan jauhoille paremmin tilaa”. 

5. Bensan hinta. Polttoaineiden hinnannoususta puhuminen on varma tapa herättää tuohtunut tunnereaktio. Toisaalta siitä on vaikea jatkaa hyväntuulisesti eteenpäin, joten yhdistä se aihealueeseen neljään. 

Miksi näistä synkistä ja vakavista asioista on oikein tullut arkista jutustelua? Tietysti koska uutiset ovat täynnä niitä. Mutta myös siksi, että näin valmistelemme itseämme mahdollisesti tuleviin tilanteisiin. Kun tunteita on kokeiltu ja harjoiteltu jo etukäteen, itse tilanteessa voi jo keskittyä käytännön toimintaan. Kätevää, eikö vain!

Terveiset rintamakanttiinista!

Torstaina 24. helmikuuta minulla oli aamuvuoro. Puoli kuudelta napsautin kahvinkeittimen päälle ja avasin radion. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Kuuntelin uutisia lisää autossa ja ne olivat kaupassa päällä koko päivän. Kun miesporukka osti 12 kahvipakettia ja kahdeksan uht-maitoa, mietin, joko he valmistautuvat sissisotaan. Tuntui, kuin olisin töissä rintamakanttiinissa. Melkein itkin kassalla.

Lohtua ja iloa ahdistukseen toi ja tuo edelleen yhteys toisiin ihmisiin. Ystäviin mutta myös asiakkaisiin.

Sodan toisena päivänä olin iltavuorossa. Oli hiljainen hetki ja tuijotin lasittuneesti lehtitelineen räjähteleviä lööppejä. Nuori romaninainen oli tullut kassalle huomaamattani ja kysyi mitä mietin. Hän näki lävitseni ja tiesi valmiiksi ajatukseni. Hänen pakatessaan puhuimme sodasta ja Putinista. Maailman pimeyden keskellä yhteinen hetki tuntui loistavan valoa. 

Lauantai-iltana kauppaan asteli ennestään tuttu itäeurooppalaisittain suomea puhuva mies. Nyt hän kertoi olevansa kotoisin Latviasta ja että hänen äidinkielensä on ukraina. Ukrainassa on monia ystäviä, joille hän yrittää joka päivä soitella. Sitten hän vaihtoi puheensa englanniksi ja alkoi kiihkeästi elehtien kertoa elämästä ilmahälytysten keskellä. En ymmärtänyt paljoa hänen virkkeistään, mutta selväksi tuli, kuinka ahdistava tilanne oli.

Suunnilleen tunnin kuluttua tuli venäläinen mies, joka osti kärryllisen ruokaa, pikanuudeleitakin kassillisen. Oli selvää, että hän valmistautui koviin aikoihin. Tunsin olevani töissä Casablanca-elokuvan Rick’s Café -yökerhossa, aitiopaikalla katselemassa sodan vaikutuksia ympäri Eurooppaa tulleisiin ihmisiin.

Maanantaiaamuna viisikymppinen erämies kysyi kassalla, miten olin valmistautunut puolustukseen. Vastasin, että olin kysellyt tutuilta, voisivatko he puolustaa minua. En ole käynyt armeijaa, enkä osaa ampua. Totesimme, että minun täytyy varmaa tapella puukolla. Onneksi hän jatkoi, että sodassa on monenlaisia töitä ja että hernekeiton lämmittäjiäkin tarvitaan. Ja onhan työ kaupassakin tärkeää.

Keskustelu oli puoliksi leikkiä, mutta puoliksi aivoissa kohisevaa totta. Siinä lämmitti kuitenkin yhteenkuuluvuuden tunne: on monia tapoja osallistua ja kaikille on tilaa. Sellaiselle ajattelulle ei Putinin Venäjällä ole enää sijaa. Siksi me voitamme.

Maista ja haista tunturi!

Lappi on aina hiihtolomien aikaan ajankohtainen! Täällähän on hohtavia hankia, loputtomia erämaita, tunturien huikeita maisemia, öisin loimottavia revontulia, aidon rempseitä ihmisiä ja niitä ihania poroja. Aitoa ja vähän salaperäistäkin elämyksiä. 

Jos et pääse tänne kokemaan tuota kaikkea, ei hätää: Lapin fiiliksiä saa ostaa myös kätevästi lähikaupasta, vaikka pysyttelisikin tiivisti ruuhka-Suomen uumenissa. Tässä kaksi oivaa elämysvinkkiä nojatuolimatkailijalle: 

Tunturimeetvursti saa nimenä aivot kihelmöimään mielikuvia. Mitähän tunturiluonnon aineksia siinä on? Varmaan ainakin poroa, sitten variksenmarjaa, väkeviä tunturikoivun lehtiä ehkä hieman riekkoakin? Noh, tuoteselosteen mukaan liha on porsasta ja nautaa, sitten on lihaproteiinia ja lopulta eksotiikkanumerona karpaloa. Suolla kasvavaa marjaa. 

Tunturin voi kokea kotona myös tuoksun muodossa. Tunturin Kevät -puhdistusaineen etiketissä nenän nautintoja kuvitetaan jylhällä maisemalla ja neljällä kukalla. Mitähän lajeja siinä on? Olisiko lapinvuokko, uuvana, kurjenkanerva ja vaikka tunturikohokki? Oikea vastaus on kuitenkin kamomillasaunio, jalokello, krookus ja jonkin sortin malva. Aika puutarhapainotteinen puketti siis. 

Nämä tuotteet hämmentävät mieltä. Tietysti ne huvittavat, mutta ensi hymähdyksen jälkeen ne vähän loukkaavatkin. Suuressa maailmassa tätä sanottaisiin kulttuuriseksi omimiseksi. 

Olisi hienoa, jos tunturi-nimisissä tuotteissa olisi oikeasti tuntureilta tulevia aineksia. Niiden pyytäminen, kerääminen ja kasvattaminen voisivat työllistää lappilaisia ihmisiä ja jakaa tunturin mielikuvalla kerättyä vaurautta tännekin. Se tuntuisi jotenkin reilulta – myös kuluttajan kannalta. 

Kirsti Paakkanen ei unohdu!

Tieto Kirsti Paakkasen kuolemasta tavoitti minut iltavuoron tauolla. Söin pöydän ääressä mustunutta banaania ja selasin kännykästä Facebookia. Joku oli jakanut uutisen. 

Tapasin Kirsti Paakkasen ensimmäisen kerran 1996 opiskelijoiden Smirnoff International Fashion Awards -muotikilpailuissa Helsingissä. Minä olin mukana Suomen finaalissa suunnittelemallani Pihlajaneito-asulla ja Paakkanen oli tuomaristossa. Otteluun kuului myös haastatteluosio, jossa tuomaristo jututti yksitellen meitä suunnittelijoita, kyseli taustoistamme ja suunnittelufilosofiastamme. Käytin häpeilemättä Lappi-eksotiikan korttia ja sain toisen palkinnon.

Kilpailu oli ajoitettu Helsingin muotimessujen yhteyteen ja kilpailutyöt taisivat olla mukana jossain näytöksessäkin. Sitten sattui, että Messuhallin kapealla sivukäytävällä törmäsin Paakkaseen. Hän sanoin: ”Vieläkö muistat minut, olen Kirsti Paakkanen?”. Vastasin, että muistan kyllä, ja jatkoin kiireesti matkaani. Olin hölmö enkä ole tainnut vieläkään tulla taitavammaksi verhotun viestinnän ymmärtämisessä!

Noin viisi vuotta myöhemmin haastattelin Paakkasta In-lehteen, jossa olin töissä. Marimekko oli juuri ostanut turkistalo Grünsteinin, ja yritysten arvomaailmat kolahtelivat yhteen. Paakkanen itse rakasti turkkeja, ja tiesin, että hänellä oli niitä useamman pakettiauton verran. Yritin siis keskustella yrityskaupasta ja turkisten eettisyydestä, mutta Paakkanen vastaili vältellen. 

Haastattelun lopuksi kyselin, mitä hänelle itselleen kuuluu. Hän veti etukäteen suunnitellun tuntuisen puheen, joka vilisi upeita marimekomaisia voimalauseita: ”Joka aamu aloitan alusta ja ainoa suuri toiveeni on kasvaa hyväksi ihmiseksi, mutta iltapäivällä se on jo unohtunut. --- Kätkeydyn mustaan, koska olen vähän ujo. Minun on täytynyt kehittää kätkeytymisen taide, että uskallan tulla kuorestani ulos”. Olin lumoutunut.

Taisin myös kysyä, vieläkö hän muistaa minut, ja ehkä hän vähän muistikin.

Voit lukea koko In-lehden haastattelun tästä. Upeat kuvat Kirsti Paakkasesta otti Numi Nummelin.

Lokakuu on zen

Maanantai oli upea syyspäivä. Puissa loisti vielä ruskaa, taivas hehkui syvän sinisenä ja lämmin tuulenvire hyväili kasvoja. Minulla oli vapa aamupäivä. Olin Instagramissa, puhelimessa, tiskaamassa ja selvittelemässä tiskikaapin jätejaoksia. 

Nyt ruska on ohi. Laulussa sanotaan, että Lapissa kaikki kukkii nopeasti, ja sama pätee meillä kaikkiin muihinkin luonnonilmiöihin. Vuodenaikoja on neljä, mutta ne jakautuvat alajaksoihin, jotka vilahtavat hetkessä ohi. 

Syksy on yhtä silppua: on mustikan poimintaa, puolukan poimintaa, ruskaa, hirven metsästystä ja harmaata kautta ennen lumen tuloa. 

Talveen kuuluu herkkä ensilumen aika, vähäluminen ja melko lämmin joulua edeltävä jakso, pimeyden ja kovien pakkasten sydäntalvi ja helmikuun loppupuolella alkava kaunis hiihtokausi. Se huipentuu huhtikuun huikeisiin hankikeleihin. 

Kevät alkaa huhtikuun lopulla teitten sulamisena, sitten tulee lumeton ja lehdetön viileä jakso ja lopulta kesäkuun alussa koivujen tuoksuva herääminen. 

Kesän voisi jaotella hyönteisten mukaan: ei sääskiä, sääskiä, sääskiä + paarmoja, mäkäräisiä ja lopuksi polttiaisia. Ja heinäkuussahan alkaakin jo hillastus.

Jokaisen kauden erikoislaadusta pitäisi nauttia maksimaalisesti! Mutta niitä täydellisiä syyspäiviä ei ole montaa ja keväällä lehdet voivat puhjeta kahdessa päivässä kuten tänä vuonna kävi, kun koleus vaihtui helteeseen. Milloinkaan ei voi tietää, tuleeko enää toista tilaisuutta. 

Tämä hämmentää digiajan ihmistä, joka on oppinut, että kaiken voi netistä katsella ja kuunnella uudelleen. Milloin itselle sopii, niin lyhyinä pätkinä kuin jaksaa, niin monta kertaa kuin haluaa.

Siksi lokakuu on suosikkini. Se on tasaisen harmaa, kiireetön ja rento. Lokakuussa ei tarvitse kilvan nauttia luonnon suloista eikä toisaalta taistella talven vaikeuksia vastaan. Se on pysähtynyttä olemassaoloa ja aitoa valinnan vapautta. Lokakuu on zen.

Hirvenmetsästysaika on miesten joulu

Keväällä hyllyttäessäni opin, että kuukautiset merkitsevät naisille henkilökohtaista joulua. Nyt syksyllä minulle on kassalla selvinnyt, mikä on miesten ikioma joulu. Se on hirvenmetsästys.

Toisin kuin kuukautiset hirvenmetsästysjoulu on yhdessä koettava tapahtuma. Se näkyy kaupassa eräasuisten miesporukoiden innostuneena kohkauksena. Ostoslistassa on vaikka mitä eikä yksi kärry meinaa riittää kaikelle tarpeelliselle. Kun naiset eivät ole häsläämässä, tavarat saa kerätä kerrankin rauhassa. 

Lopulta kassahihnalle purkautuu riemukkaana potpurina kymmeniä litroja vettä, kymmeniä litroja olutta, limuviinoja, limsaa, mehua, vissyä ja maitoa. Niiden painosta hihnakin jumittuu ja tavarat on nosteltava käsin eteenpäin. Juomien lisäksi toinen seremoniallinen välttämättömyys ovat kerta-astiat ja puukuituaterimet. Ne luovat lämmintä yhteisöllisyyttä, kertovat, ette tässä ostellaan nimenomaan meille. 

Siltä varalle, ettei hirveä heti lauantaiaamupäivänä saada, tarvitaan mukaan syötävää. Hiillosmakkaraa, Sinistä lenkkiä, Wilhelmiä, sinappia, ruisleipää, meetvurstia ja valmispitsoja. Pieniä hemmotteluhetkiä varten on kahvia, Jaffa-keksejä, ylikypsää possun kylkeä, sipsejä, banaaniterttuja, suklaavanukkaita, rahkaherkkuja, suklaalevyjä ja irtokarkkeja. Kaiken tankkaamisen jälkeen tarvitaan tietysti myös vessapaperia, kosteuspyyhkeitä ja käsipapereita. 

Miehekkäimmät shoppailijat pakkaavat tavaransa Lapin muovin eräsäkkeihin. Muille riittää puolenkymmentä muovikassia (isot juomapakkaukset kannetaan erikseen kainalossa ja sormenpäissä). Viikonlopun tarvikepaketti voi maksaa 250 e. Rahalla ei ole väliä, sillä  tärkeintä on villin luonnon kohtaaminen silmästä silmään, itsensä testaaminen karuissa erämaaolosuhteissa ja tietysti iloinen yhdessäolo ystävien kanssa. Hirven saantiin ei tarvitse uskoa niin kuin ei Jeesus-vauvaankaan.