Näin korona tuntuu kaupassa

Lappi julistettiin torstaina monen muun maakunnan kanssa koronan leviämisvaiheen alueeksi. Sodankylässä ei ole todettu korona-tartuntuntoja marraskuun lopun jälkeen, mutta taukohuoneestamme hävisi saman tien pöydästä kaksi tuolia ja myymälän turvatoimia tiukennettiin.

Aloittaessani elokuussa kassojen suojaksi oli jo ruuvattu isot pärskepleksit. Maskeja aloimme pitää lokakuussa. Nykyään pyyhimme desinfioivalla pesuaineliuoksella iltaisin kärryjen kädensijat ja aamuisin korien kahvat. Vaa'at, pakasta-altaiden kahvat ja kylmäkappien rivat pyyhitään iltaisin. Paljon käytettäviä maksupäätteitä ja tupakka-automaattien numerotauluja desinfioidaan pitkin päivää. Myös paistopisteen ja irtokarkkiosaston ottimet pidetään puhtaina. 

Halutessaan asiakkaan ei tarvitse astua kauppaan ollenkaan. Nettikauppa, puhelintilaukset, tilausten nouto lastauslaiturilta ja ostosten kotiinkuljetus ovat suosittuja meilläkin.

Korona tuli Sodankylään lokakuun lopussa. Se pääsi pian leviämään ikäihmisten tehostettuun asumispalveluyksikköön, ja monia vanhuksia kuoli. Koettelemus muutti kuntalaisten asenteet aiemmin kaukaiselta tuntunutta virusta kohtaan. 

Nyt 98 % prosenttia asiakkaistamme käyttää maskia. Harvan mielestä se on miellyttävä, mutta se on merkki välittämisestä, yhteisestä tahdosta pitää Sodankylä terveenä. Tosin olisi hyvä, että muistettaisiin se suojautumistavoista yksinkertaisinkin eli turvavälit. Kassajonossa moni kuvittelee yhä odotteluajan lyhenevän, jos tunkee edellisen asiakkaan selän taa. Muuntovirusten levitessä oikea väli on kaksi metriä. 

Itse en pelkää koronaa, koska noudatan turvaohjeita ja vietän sosiaalisesti niukkaa elämää. Keskusteluohjelmien voivottelevat kommentit palvelualan työntekijäparkojen kauheasta arjesta kuoleman ympäröiminä tuntuvat alentavilta. Mieluummin kannattaisi säälitellä niitä, jotka joutuvat asumaan pääkaupunkiseudulla. Otan rokotteen heti, kun sen saan, mutta siihen asti käytän maskia ja nautin asiakkaitteni moninaisuudesta.

Tämähän on sitä elinikäistä oppimista!

Nyt helmikuussa on kulunut kaksi vuotta siitä, kun aloin opiskella Espoon Rastor-instituutissa liiketoiminnan ammattitutkintoa. Siitä lähti polku, joka johti minut Svanefors Finlandin ja Finnkinon kautta tänne Sodankylään.

Vaikka arjessa tuntuu, että elämä on tätä yhtä ja samaa, kahdessa vuodessa onkin ehtinyt tapahtua paljon. Olen oppinut monia uusia asioita. Olen päässyt moniin muuten suljettuihin paikkoihin. Olen tutustunut ihmisiin, joihin en olisi muuten ikinä törmännyt. Poliitikkojen jankuttama elinikäinen oppiminen on tullut minussa lihaksi.

Mitä sitten olen oppinut? No vaikka, että myyminen on prosessi, ei projekti. Tyytyväinen asiakas tulee halvimmaksi. Ja kerrallaan palvellaan vain yhtä asiakasta. Näitä oivalluksia tulen käyttämäään koko loppuelämäni.

Monet oppimani asiat ovat suorastaan yleissivistystä: naisten vessoissa on paperinpätkiä lattialla ja kaivosmiehet tykkävät Geisha-suklaasta. Osaan laittaa auton pakkasella lämmitysjohtoon ja hakata jäätä talon peltikatosta. Olen oppinut, että leivän sijaan työaamuna kannattaa syödä puuroa, koska se on nopeampaa.

Sitten on yksityiskohtaisempia taitoja. Tiedän, missä Finnkinon äärimmäisen mutkikkaassa Markus-kassajärjestelmässä ovat popkornimausteet (0,6 e!) tai millainen lippu vammaisen henkilön avustajalle kuuluu (ilmainen). Osaan näppäillä Keskon systeemissä käteisnoston (korttien erikoistoiminnot) ja liittää Veikkauksella asiakastiedot kimppaosuuteen (omat kimpat). 

Tiedän kaupassamme melkein kaikkien tuotteiden paikan, kuivatuista taateleista silmäsipyyhkeisiin ja pekoniin. Tulkaa vaikka kysymän! Ja Kinopalatsissa löytäisin hätäpoistumistiet ja salaiset käytävät istuinrivien taa. Aivoissani on monia karttoja. 

Lopulta tärkeimmät oivallukset littyvät itseeni. Olen oppinut, että asiakkaan hymy on parasta maailmassa. Myyjä saa tervehtiä kaikkia ja ottaa häpeämättömän katsekontaktin. Olen oppinut, etten ole täysin epäsosiaalinen. 

Maailman romanttisin salaatti

Silloin tällöin työskentelen lihaosastolla. Siihen kuuluvat myös einekset ja valmisateriat kuten lounassalaatit. Siksi olen salaattien asiantuntija. Moneen niistä liittyy mielenkiintoinen tarina, mutta kaikkein kiehtovin on caesarsalaatilla.

Caesarsalaattia syödään ympäri maailmaa ystävänpäivänä 14. helmikuuta, koska sen historia on poikkeuksellisen romanttinen. Sen nimittäin kehitteli Rooman konsuli Julius Caesar yhdessä rakastettunsa, Egyptin kuningatar Kleopatra VII:n kanssa vuonna 48 eKr. 

He olivat ihanalla risteilyllä Niilillä. Ilma oli helteinen ja Kleopatra toivoi kuninkaallisten kokkien rasvaisten lihaherkkujen sijaan jotain kevyttä ja raikasta lounasta. Silloin Caesar muisti äitinsä Italiassa tekemät salaatit ja ehdotti, että kokkaisivat yhdessä jotain sen tyylistä.

Kleopatra käski heti soutaa palatsilaivansa läheisen saaren rantaan. Sieltä rakastavaiset löysivät ruokaansa villiä romainesalaattia ja lempeän aromikasta valkosipulia. Lisäkkeeksi he paahtoivat kikatellen leipää nuotilla ja vuolivat lastuja Caesarin repussaan aina mukanaan pitämästä Parmesan-juustosta. 

Kuuluisan kastikkeen syntyyn liittyy oma tarinansa:  Aurinko paistoi kuumasti ja lootukset tuoksuivat huumaavasti… Kesken kastikkeen sekoittamista intohimo otti vallan, ja kokkailijat heittäytyivät niitylle rakastelemaan villisti. Seksin jälkeen Caesar keksi lisätä soossiin vielä sardiineja, joka antavat kokonaisuudelle ihanan suolaisen maun. 

Yhdeksän kuukautta caesarsalaatin nauttimisen jälkeen Kleopatra synnytti pojan, joka tunnetaan nimellä Caesarion ja josta tuli Egyptin viimeinen faarao. Vanhempien suhde ei kuitenkaan kestänyt, ja lopulta poliittiseen umpikujaan ajautunut Kleopatra päätyi itsemurhaan. 2000 vuotta myöhemmin arkeologit löysivät kuningattaren haudan ja tämän muumion. Sen vierellä oli kultaisessa kulhossa kuivunutta caesarsalaattia.