Kirsti Paakkanen ei unohdu!

Tieto Kirsti Paakkasen kuolemasta tavoitti minut iltavuoron tauolla. Söin pöydän ääressä mustunutta banaania ja selasin kännykästä Facebookia. Joku oli jakanut uutisen. 

Tapasin Kirsti Paakkasen ensimmäisen kerran 1996 opiskelijoiden Smirnoff International Fashion Awards -muotikilpailuissa Helsingissä. Minä olin mukana Suomen finaalissa suunnittelemallani Pihlajaneito-asulla ja Paakkanen oli tuomaristossa. Otteluun kuului myös haastatteluosio, jossa tuomaristo jututti yksitellen meitä suunnittelijoita, kyseli taustoistamme ja suunnittelufilosofiastamme. Käytin häpeilemättä Lappi-eksotiikan korttia ja sain toisen palkinnon.

Kilpailu oli ajoitettu Helsingin muotimessujen yhteyteen ja kilpailutyöt taisivat olla mukana jossain näytöksessäkin. Sitten sattui, että Messuhallin kapealla sivukäytävällä törmäsin Paakkaseen. Hän sanoin: ”Vieläkö muistat minut, olen Kirsti Paakkanen?”. Vastasin, että muistan kyllä, ja jatkoin kiireesti matkaani. Olin hölmö enkä ole tainnut vieläkään tulla taitavammaksi verhotun viestinnän ymmärtämisessä!

Noin viisi vuotta myöhemmin haastattelin Paakkasta In-lehteen, jossa olin töissä. Marimekko oli juuri ostanut turkistalo Grünsteinin, ja yritysten arvomaailmat kolahtelivat yhteen. Paakkanen itse rakasti turkkeja, ja tiesin, että hänellä oli niitä useamman pakettiauton verran. Yritin siis keskustella yrityskaupasta ja turkisten eettisyydestä, mutta Paakkanen vastaili vältellen. 

Haastattelun lopuksi kyselin, mitä hänelle itselleen kuuluu. Hän veti etukäteen suunnitellun tuntuisen puheen, joka vilisi upeita marimekomaisia voimalauseita: ”Joka aamu aloitan alusta ja ainoa suuri toiveeni on kasvaa hyväksi ihmiseksi, mutta iltapäivällä se on jo unohtunut. --- Kätkeydyn mustaan, koska olen vähän ujo. Minun on täytynyt kehittää kätkeytymisen taide, että uskallan tulla kuorestani ulos”. Olin lumoutunut.

Taisin myös kysyä, vieläkö hän muistaa minut, ja ehkä hän vähän muistikin.

Voit lukea koko In-lehden haastattelun tästä. Upeat kuvat Kirsti Paakkasesta otti Numi Nummelin.

Lokakuu on zen

Maanantai oli upea syyspäivä. Puissa loisti vielä ruskaa, taivas hehkui syvän sinisenä ja lämmin tuulenvire hyväili kasvoja. Minulla oli vapa aamupäivä. Olin Instagramissa, puhelimessa, tiskaamassa ja selvittelemässä tiskikaapin jätejaoksia. 

Nyt ruska on ohi. Laulussa sanotaan, että Lapissa kaikki kukkii nopeasti, ja sama pätee meillä kaikkiin muihinkin luonnonilmiöihin. Vuodenaikoja on neljä, mutta ne jakautuvat alajaksoihin, jotka vilahtavat hetkessä ohi. 

Syksy on yhtä silppua: on mustikan poimintaa, puolukan poimintaa, ruskaa, hirven metsästystä ja harmaata kautta ennen lumen tuloa. 

Talveen kuuluu herkkä ensilumen aika, vähäluminen ja melko lämmin joulua edeltävä jakso, pimeyden ja kovien pakkasten sydäntalvi ja helmikuun loppupuolella alkava kaunis hiihtokausi. Se huipentuu huhtikuun huikeisiin hankikeleihin. 

Kevät alkaa huhtikuun lopulla teitten sulamisena, sitten tulee lumeton ja lehdetön viileä jakso ja lopulta kesäkuun alussa koivujen tuoksuva herääminen. 

Kesän voisi jaotella hyönteisten mukaan: ei sääskiä, sääskiä, sääskiä + paarmoja, mäkäräisiä ja lopuksi polttiaisia. Ja heinäkuussahan alkaakin jo hillastus.

Jokaisen kauden erikoislaadusta pitäisi nauttia maksimaalisesti! Mutta niitä täydellisiä syyspäiviä ei ole montaa ja keväällä lehdet voivat puhjeta kahdessa päivässä kuten tänä vuonna kävi, kun koleus vaihtui helteeseen. Milloinkaan ei voi tietää, tuleeko enää toista tilaisuutta. 

Tämä hämmentää digiajan ihmistä, joka on oppinut, että kaiken voi netistä katsella ja kuunnella uudelleen. Milloin itselle sopii, niin lyhyinä pätkinä kuin jaksaa, niin monta kertaa kuin haluaa.

Siksi lokakuu on suosikkini. Se on tasaisen harmaa, kiireetön ja rento. Lokakuussa ei tarvitse kilvan nauttia luonnon suloista eikä toisaalta taistella talven vaikeuksia vastaan. Se on pysähtynyttä olemassaoloa ja aitoa valinnan vapautta. Lokakuu on zen.

Hirvenmetsästysaika on miesten joulu

Keväällä hyllyttäessäni opin, että kuukautiset merkitsevät naisille henkilökohtaista joulua. Nyt syksyllä minulle on kassalla selvinnyt, mikä on miesten ikioma joulu. Se on hirvenmetsästys.

Toisin kuin kuukautiset hirvenmetsästysjoulu on yhdessä koettava tapahtuma. Se näkyy kaupassa eräasuisten miesporukoiden innostuneena kohkauksena. Ostoslistassa on vaikka mitä eikä yksi kärry meinaa riittää kaikelle tarpeelliselle. Kun naiset eivät ole häsläämässä, tavarat saa kerätä kerrankin rauhassa. 

Lopulta kassahihnalle purkautuu riemukkaana potpurina kymmeniä litroja vettä, kymmeniä litroja olutta, limuviinoja, limsaa, mehua, vissyä ja maitoa. Niiden painosta hihnakin jumittuu ja tavarat on nosteltava käsin eteenpäin. Juomien lisäksi toinen seremoniallinen välttämättömyys ovat kerta-astiat ja puukuituaterimet. Ne luovat lämmintä yhteisöllisyyttä, kertovat, ette tässä ostellaan nimenomaan meille. 

Siltä varalle, ettei hirveä heti lauantaiaamupäivänä saada, tarvitaan mukaan syötävää. Hiillosmakkaraa, Sinistä lenkkiä, Wilhelmiä, sinappia, ruisleipää, meetvurstia ja valmispitsoja. Pieniä hemmotteluhetkiä varten on kahvia, Jaffa-keksejä, ylikypsää possun kylkeä, sipsejä, banaaniterttuja, suklaavanukkaita, rahkaherkkuja, suklaalevyjä ja irtokarkkeja. Kaiken tankkaamisen jälkeen tarvitaan tietysti myös vessapaperia, kosteuspyyhkeitä ja käsipapereita. 

Miehekkäimmät shoppailijat pakkaavat tavaransa Lapin muovin eräsäkkeihin. Muille riittää puolenkymmentä muovikassia (isot juomapakkaukset kannetaan erikseen kainalossa ja sormenpäissä). Viikonlopun tarvikepaketti voi maksaa 250 e. Rahalla ei ole väliä, sillä  tärkeintä on villin luonnon kohtaaminen silmästä silmään, itsensä testaaminen karuissa erämaaolosuhteissa ja tietysti iloinen yhdessäolo ystävien kanssa. Hirven saantiin ei tarvitse uskoa niin kuin ei Jeesus-vauvaankaan.

Opeta lapsesi asioimaan kaupassa

Kaupassa käy myös lapsiasiakkaita. Osa on vanhempiensa mukana, osa kaverisakissa, osa yksin. Asioimistaidot vaihtelevat paljon.

Pieni alakoululainen saattaa tulla illalla yksin tai vielä pienemmän sisaruksensa kanssa ja ostaa maitoa ja leipää – siis perheen ruokaostokset. Hän osaa tervehtiä, odottaa vastarahaa ja napata mukaansa kuitin. Aamulla ennen koulua tyttösakki voi pyörähtää ostamaan karkkeja ja keksejä niin, että muutaman kolikon budjetti tulee hyödynnettyä mahdollisimman tarkkaan. Teinit taas käyvät hakemassa energiajuomia – he eivät juuri katso silmiin, pukahda mitään tai halua kuittia.

Vanhempiensa kanssa olevat pienet lapset juoksevat kassalla liukuhihnan päähän nappaamaan karkkinsa. Usein esiteinikin seisoo siellä odottamassa vanhempaansa tekemättä mitään, vaikka ruokaröykkiöt purjehtivat nenän eteen ja muovikassikin olisi tarjolla. Se hämmentää. Miten hän ajatteli selvitä ostoksista aikuisena?

Mutta on myös vanhempia, jotka ottavat lapsen kansa tehdyn kaupparetken opetustilanteena. Heistä kannatta ottaa mallia. Seuraavat eri ikäisille lapsille tarkoitetut harjoitteet olen poiminut heiltä:

1. Ota pienelle lapselle työnnettäväksi minikärry ja kerätkää ostokset siihen yhdessä. Hän saa kokea olevansa tärkeä, melkein kuin aikuiset. Anna hänen lopuksi purkaa ainakin osa tavaroista kassahihnalle.

2. Anna lapsen vilauttaa kassan lukulaitteelle Plussakorttia tai lähimaksaa pankkikortilla ostokset. Näin hän saa olla oikeasti mukana ostotilanteessa. Fiksu kassahenkilö vahvistaa plussan tulleen ja ojentaa kuitin maksajalle.  

3. Vähän isompi lapsi voi ostaa ”itsenäisesti” omat herkkunsa ennen koko perheen tavaroita. Vanhempi voi muutaman metrin etäisyyden antaa neuvoja, jos joku vaihe meinaa mennä vikaan. Tässä kohtaa lapselle kannattaa opettaa, että kassaa kuuluu tervehtiä ja vaihtorahasta ja kuitista pitää kiittää. 

4. Neuvo koululaiselle, miten tavarat pitää pakata. Pyydä häntä aloittamaan puuha jo ennen kuin itse ehdit mukaan.

5. Laita teini töihin! Yläkoululainen pystyy jo pakkaamaan nopeasti kaikki ostokset. Hän jaksaa myös kantaa esimerkiksi juomien monipakkaukset.

Miksei näitä tuotteita ei ole olemassa?

Hämmästelen yhä kauppamme valikoiman runsautta – varsinkin niissä tuoteryhmissä, joita en itse käytä. Toisaalta nyt kahdeksan kuukautta myyjän työtä tehtyäni näen tarjonnassa myös aukkoja. On tuotteita, joita ei ole vielä keksitty, mutta joita ehdottomasti tarvittaisiin. 

Valmispasta

Aika monessa salaatissa on tärkeänä aineksena pastaa. Se tuo annokseen rakennetta ja ruokaisuutta ja toisaalta alentaa sen kilohintaa. 

Kotona salaattia laittaessa pastan keittäminen on kuitenkin ärsyttävän hidas ja tiskiä tuottava työvaihe: keitinvesi täytyy ensin kuumentaa kiehuvaksi, sitten keitetään se tietty aika ja lopuksi on vielä otettava lävikkö ja huuhdeltava pasta kylmäsi. Ja miten sen saisi kuivattua kunnolla, ettei salaatista tulisi vetistä? 

Tarve valmiiksi keitetylle pastalle on huutava! Pidät ajatusta tietysti naurattavana, mutta onpa valmiiksi silputtua salaattiakin olemassa. Pastapalojen klimppiintymisen taas voi varmasti estää sopivilla lisäaineilla – eiväthän karkitkaan tartu toisiinsa.

Tuorejauheliha

Muistako, kun syksyllä kirjoitin asiakkaista, jotka penkovat jauhelihapakettien pinoja löytääkseen sen tuoreimmain tuotteen? Palautetta aiheesta tuli paljon, ja opin, että jauhelihan tuoreus on suomalaisille yhtä tärkeää kuin rantasauna juhannuksena. Ja toki tuoreutta arvostetaan muissakin tuoteryhmissä. Onhan meillä kaupassa hedelmäosastolla se appelsiinimehun puristinkin.

Voisiko lihaosastolla olla saman mallin mukaan lihamylly, josta saisi siinä hetkessä jauhettua tuorejauhelihaa? Ruutua näppäilemällä voisi valita lihasatsin määrän, rasvaprosentim ja naudan, possun ja broilerin sekoitussuhteen. Siis vaikka 145 g, 90 % nautaa, 10 % broileria 30 % rasvaa. Oma uniikki jauheliha!

Valmiiksi paistettu jauheliha

Oletko maistanut Härkistä tai muita jauhelihaa muistuttavia kasvivalkuaistuotteita? Kätevintä näissä muruissa on, että ne ovat valmiiksi kypsiä. Niitä ei siis tarvitse erikseen käristää vaikka makaronilaatikkoa tai taco-salaattia varten. Joissain on valmiina mausteetkin. Siinä säästyy taas aikaa ja tiskiä. 

On aivan hullua, ettei jauhelihaa saa ostaa valmiiksi paistettuna! Erityisesti se ihmetyttää siksi, että lapsiperheet ovat ruokatalojen lempikohderyhmä. Juuri lapsiperheessä valmiiksi paistettu jauheliha helpottaisi arjen pyöritystä. Olisiko tässä jo kansalaisadressin paikka?

Mitä on hyvä palvelu?

 

Olen etuoikeutettu, sillä saan olla töissä kaupassa, joka harvinainen jalokivi. Täällä on satsattu hyvään palveluun usean sukupolven ajan. Se näkyy säihkyväksi hioutuneessa työkulttuurissa, jossa kaikki tähtää ilahtuneeseen hymyyn asiakkaan kasvoilla. Olen siis oppinut valtavasti. Tässä lista asioista, joita hyvä palvelu mielestäni ruokakaupassa on.

1. Hyvä palvelu on aina lahja. Se ei ole hinnoiteltu tuote, vaan jotain jonka ihminen antaa vapaaehtoisesti toiselle ihmiselle. Jos kassahenkilö pakkaa ostokset huonosti kävelevälle vanhukselle ja kantaa ne hänen autolleen, siitä ei peritä maksua. Jos asiakas pahoittelee hänestä olevaa vaivaa, kassahenkilö vakuuttaa, että on mukava päästä välillä jaloittelemaan. 

2. Hyvä palvelu on sitä, että kaikkia palvellaan yhtä hyvin. Ostipa asiakas kärryllisen kalliita herkkuja tai vapisevin käsin kaksi Pirkka-olutta, hän saa osakseen saman ystävällisyyden, huomaavaisuuden ja tarkkuuden. Poikkeuksen muodostavat vain lapset ja vammaiset, joita pitää palvella erityisen hyvin. Vaikka se aiheuttaisi jonoa, jonottajien kasvoilta näkee silti ylpeyttä siitä, että he ovat tulleet todella hienoon liikkeeseen. 

3. Hyvä palvelu ylittää asiakkaan odotukset. Eikä se ole edes vaikeaa, kun käsillä on hedelmäpussirulla: kassahenkilö sujauttaa automaattisesti pusseihin hiivat, isot tupakkaostokset ja ohuesti kelmutetut kalapaketit. Myös kukkakimput suojataan taidokkaasti pussilla. 

4. Hyvä palvelu mukautuu asiakkaaseen. Jos kassahihnaa pitkin lipuu kahvipusseista punottu kori täynnä ostoksia, tuotteet piipataan ja pakataan saman tien takaisin koriin. Tai jos asiakas ojentaa vastarahakolikoita varten avonaisen kukkaronsa, ne laitetaan sinne. Ei todellakaan jollekin kaupan päättämälle alustalle!

5. Hyvä palvelu yltää kaikkialle. Asiakkaita tervehditään myös hyllytettäessä. Ja hyllyissä tuotteet pidetään järjestyksessä, niin että ne löytyvät vaivatta ja  niihin on helppo yltää. Jos asiakas kysyy, missä taatelit ovat, mutkikkaiden ohjeiden antamisen sijaan hänet saatetaan oikeaan paikkaan. Palvelu viedään loppuun asti.

6. Hyvä palvelu tarkoittaa jalkojen käyttöä. Jos asiakas tiedustelee hyllyttävältä myyjältä tuotetta, jota ei ole hyllyssä, myyjä jättää askareensa, tutkii tuotteen tilanteen kämmentietokoneelta ja lähtee hakemaan sitä purkamattomasta kuormasta tai ainakin selvittää, milloin sitä tulee. Ja jos kassalle eksyy punnitsemattomia mandariineja, kassahenkilö tietysti kipaisee vaa’alle. 

7. Hyvä palvelu on cooliutta. Kassahenkilön ilme ei koskaan värähdä. Asiakas voi kaivaa repustaan Hippo-säästölippaan ja avaimen ja puhua erittäin epäselvästi. Kassahenkilön kuuluu silloin avata lipas, laskea rahat ja ilmoittaa summa asiakkaalle. Sitten asiakas voi haluta ostaa tupakka-askin, joka maksetaan näillä kolikoilla. Jos niistä ei tule tasarahaa, vastaraha laitetaan suoraan Hippoon. 

8. Kassahenkilön ammattina on lopulta ystävällisyys. Isojen paikkakuntien marketeissa on jo itsepalvelukassoja, joten viivakoodien luku ja rahastus ei ole tämän ammatin ydin. Myöskään nopea hyllyttäminen ei sitä ole, silla etelässä tuotteet laittavat paikoilleen yöaikaan erilliset hyllyttäjät. Mutta inhimillistä kontaktia ei korvata robotilla tai itsepalvelulla. Siksi me olemme. 

Uusi elämä, uudet vaatteet

Remontoi  syksyllä epäkäytännöllisen vaatekomeron kunnolliseksi vaatehuoneeksi. Seinään tuli kotimaiset Sovella-metallihyllyt ja kattoon tehokas ledivalaistus. Muodonmuutos maksoi noin 1000 e.

Oikeasti olen käyttänyt vain ovensuussa olevaa kylpytakin koukkua. Tarpeeni ovat muuttuneet täysin sen jälkeen kun ideoin unelmieni vaatehuoneeni. Ehkä olen nyt jopa eri ihminen.

Kuten osa teistä ehkä muistaa, valmistui Lahden muotoiluinstituutista vaatesuunnittelijaksi 23 vuotta sitten. Sitten toimin vuosia stailistina ja muotitoimittajana. Siirryttyäni töissä sisustuksen puolelle suuntasin stailausenergian omaan pukeutumiseeni. 

Jäätyäni työttömäksi shoppailin vaatteita enemmän kuin koskaan, koska halusin osoittaa kuuluvani yhä hyvintoimeentulevaan luovaan luokkaan. 

Nyt pukeudun töissä työvaatteisiin, käytännölliseen tumman harmaaseen uniformuun. Töihin mennessäni ja sieltä tullessani käytän vaatteita, jotka on nopea riisua ja pukea. Koko talven olen kiskaissut aamulla päälle joko mustan tai oliivinvihreän villapoolon ja siniset tai ruskeat samettihousut. Pakkasesta riippuen päällystakkina on ollut sininen enstex-pusakka tai harmaa toppis. 

Luottoasuani säilytin pitkään kasassa makuuhuoneen nurkassa. Nyttemmin olen alkanut pitää niitä makuuhuoneen pienessä komerossa. 

Mutta onhan sitten vapaa-aika! Paitsi että se nopeasti puettava look on yleensä kätevä silloinkin. Pukeutuminen on sosiaalinen tapahtuma, suhteessa toisiin ja heidän pukeutumiseensa, ja täällä merinopoolo on jo erätyylistä erottuva statement. 

Kotona sparraava yleisö puuttu kokonaan. Asuna on siis verkkarit, t-paita, ohut neuletakki ja puhki kuluneet villasukat. Ei turkiskauluksista tupakkatakkia tai tupsulla koristettua myssyä kuten Sota ja rauha -epookkisarjan kreivi Ilja Rostovilla, jonka kotityyli teki vaikutuksen muutama vuosi sitten. Enemmänkin muistutan Maa on syntinen laulu -elokuvan isä-Juhania.

Vaatehuoneeni tuntuu taas yhdeltä uudelta osastolta kotimuseossani.