Nappaa sota-ajan small talk -trendit kassalta!

Kassahenkilö jos joku on kepeän jutusten eli small talkin ammattilainen. Ja juuri kassalla aistitaan ensimmäisenä uudet juttelutrendit. Tähän asti piippailun, maksamisen ja pakkaamisen lomassa on puhuttu säästä, tarjouksista ja lähestyvistä vuotuisjuhlista, mutta nyt Ukrainen sota on muuttanut aiheet täysin. 

Tässä saat tuoreen listan uusista small talk -aiheista ja valmiita keskustelunavauksia. Opettele ne heti ja yllätä tuttavasi ja yhteistyökumppanisi päivitetyillä seurustelutaidoillasi! 

1. Putin. Tämä on uusista aiheista kaikkein neutraalein, koska kaikki ovat asiasta samaa mieltä. ”Mutta on se Putin hullu!” on mainio aloitusrepliikki täysin tuntemattomienkin ihmisten seurassa. Kokeile sitä vaikka bussipysäkillä! Keskustelua on helppo jatkaa pohtimalla, miten Putinin saisi hengiltä. 

2. NATO. Nyt ollaan astetta haastavammalla alueella, mutta samalla on mahdollisuus syventää tuttavuutta. Kerro perusteluja omalle NATO-kannallesi tai paljasta avoimesti aiempi kantasi. Koska joko nykyinen tai aiempi kanta on melko varmasti sama keskustelukumppanin kannan kanssa, syntyy juttelusta lämmittävä yhteyden tunne. Pamauta siis rohkeasti vaikka baaritiskillä: ”No mitä mieltä olet Natoon menemisestä?”. 

3. Aseellinen vastarinta. Pelottavalta ja ahdistavaltakin tuntuva aine pyörii joka tapauksessa kaikkien mielissä, joten jokaisella on lopulta tarve puhua siitä. On kuitenkin tärkeää pitää keskustelun sävy leikkisän rempseänä ja optimistisena. Parhaimmillaan kokemus on terapeuttinen ja voimaannuttava. ”Joko olet pakannut sissirepun valmiiksi? ” heitetään keskustelukumppanille veikeä pilke silmäkulmassa kasuaalin puuhastelun lomassa. Harjoittele tätä etukäteen kotona! 

4. Hamstraaminen. Jos haluat unohtaa sodan painostavuuden, valitse tämä paljon humoristisia mahdollisuuksia sisältävä aihe-alue. ”Joko olet ostanut vehnäjauhoja?” on hyvä, mutta jos haluat tehdä suuremman vaikutuksen, sano: ”Raivasin viikonloppuna autotallin tyhjäksi, että saan jauhoille paremmin tilaa”. 

5. Bensan hinta. Polttoaineiden hinnannoususta puhuminen on varma tapa herättää tuohtunut tunnereaktio. Toisaalta siitä on vaikea jatkaa hyväntuulisesti eteenpäin, joten yhdistä se aihealueeseen neljään. 

Miksi näistä synkistä ja vakavista asioista on oikein tullut arkista jutustelua? Tietysti koska uutiset ovat täynnä niitä. Mutta myös siksi, että näin valmistelemme itseämme mahdollisesti tuleviin tilanteisiin. Kun tunteita on kokeiltu ja harjoiteltu jo etukäteen, itse tilanteessa voi jo keskittyä käytännön toimintaan. Kätevää, eikö vain!

Terveiset rintamakanttiinista!

Torstaina 24. helmikuuta minulla oli aamuvuoro. Puoli kuudelta napsautin kahvinkeittimen päälle ja avasin radion. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Kuuntelin uutisia lisää autossa ja ne olivat kaupassa päällä koko päivän. Kun miesporukka osti 12 kahvipakettia ja kahdeksan uht-maitoa, mietin, joko he valmistautuvat sissisotaan. Tuntui, kuin olisin töissä rintamakanttiinissa. Melkein itkin kassalla.

Lohtua ja iloa ahdistukseen toi ja tuo edelleen yhteys toisiin ihmisiin. Ystäviin mutta myös asiakkaisiin.

Sodan toisena päivänä olin iltavuorossa. Oli hiljainen hetki ja tuijotin lasittuneesti lehtitelineen räjähteleviä lööppejä. Nuori romaninainen oli tullut kassalle huomaamattani ja kysyi mitä mietin. Hän näki lävitseni ja tiesi valmiiksi ajatukseni. Hänen pakatessaan puhuimme sodasta ja Putinista. Maailman pimeyden keskellä yhteinen hetki tuntui loistavan valoa. 

Lauantai-iltana kauppaan asteli ennestään tuttu itäeurooppalaisittain suomea puhuva mies. Nyt hän kertoi olevansa kotoisin Latviasta ja että hänen äidinkielensä on ukraina. Ukrainassa on monia ystäviä, joille hän yrittää joka päivä soitella. Sitten hän vaihtoi puheensa englanniksi ja alkoi kiihkeästi elehtien kertoa elämästä ilmahälytysten keskellä. En ymmärtänyt paljoa hänen virkkeistään, mutta selväksi tuli, kuinka ahdistava tilanne oli.

Suunnilleen tunnin kuluttua tuli venäläinen mies, joka osti kärryllisen ruokaa, pikanuudeleitakin kassillisen. Oli selvää, että hän valmistautui koviin aikoihin. Tunsin olevani töissä Casablanca-elokuvan Rick’s Café -yökerhossa, aitiopaikalla katselemassa sodan vaikutuksia ympäri Eurooppaa tulleisiin ihmisiin.

Maanantaiaamuna viisikymppinen erämies kysyi kassalla, miten olin valmistautunut puolustukseen. Vastasin, että olin kysellyt tutuilta, voisivatko he puolustaa minua. En ole käynyt armeijaa, enkä osaa ampua. Totesimme, että minun täytyy varmaa tapella puukolla. Onneksi hän jatkoi, että sodassa on monenlaisia töitä ja että hernekeiton lämmittäjiäkin tarvitaan. Ja onhan työ kaupassakin tärkeää.

Keskustelu oli puoliksi leikkiä, mutta puoliksi aivoissa kohisevaa totta. Siinä lämmitti kuitenkin yhteenkuuluvuuden tunne: on monia tapoja osallistua ja kaikille on tilaa. Sellaiselle ajattelulle ei Putinin Venäjällä ole enää sijaa. Siksi me voitamme.