Elämää kaamoksessa

Yöksi on ennustettu melkein 40 asteen pakkasta. Mietitte siellä etelän kaupunkien kerrostaloasunnoissanne, miten siitä voi selvitä. Minäpä kerron. 

Tulen töistä kotiin vähän jälkeen kuuden. Parkkeeraan auton niin, että sen keula on melkein kiinni talon rappusissa – siten lämmitysjohto yltään aamulla ulko-oven vieressä olevaan pistokkeeseen. Eteisessä väännän kylpyhuoneen lattialämmityksen kolmeenkymppiin, jotta suihkussa ei tarvitse palella.

Sisällä vaihdan päälle äidin vanhan toppatakin, lisään lakkiini otsalampun ja vetäisen käteen K-raudasta ostetut työhanskat. Täytyy hakea navetasta halkoja ja laittaa tulet pirtin suureen leivinuuniin. Talo lämpiää sähköpattereilla ja lattialämmöllä, mutta puuta polttamalla sähkön kulutusta voi pienentää huomattavasti. Joulukuun lasku oli 180 euroa.

Onneksi talossa on viisi tulisijaa. Käytän niistä säännöllisesti kolmea, leivinuunin eli muurin lisäksi yläkerran kamiinaa ja makuuhuoneen pientä muuria. 

Kun tuli jo kohiseen tasaisen hurjana, on ruuan aika. Sitten seuraa hetki vapaa-aikaa, kunnes kahdeksan maissa pitäisi valmistauta suihkuun. Pesuhuoneen kuivuminen tuuletusluukut auki vie noin kolme tuntia, ja olisi hyvä päästä nukkumaan yhdentoista paikkeilla. Luukkujen jättäminen yöksi auki ei todellakaan ole vaihtoehto eikä myöskään kosteuden imeyttäminen puutalon rakenteisiin. Myöhään valvominen taas kostautuu aamulla. 

Voi sanoa, että elän ilmaston ja vanhan talon ehdoilla. Kaamoksen pimeys on kutistanut elämän tähän punamultaiseen kotikoloon. Henkisestikin: kaikkeen tekemiseen tuntuu olevan aina liian myöhä. Vapaapäivänäkään aika ei riitä, kun oman mielen lämmittäminen vie liian kauan. Etelämaalainen olemisen sähäkkyys on kaukana täältä. 

Ennen kevättä vapaus on aika turha sana.