Lokakuu on zen

Maanantai oli upea syyspäivä. Puissa loisti vielä ruskaa, taivas hehkui syvän sinisenä ja lämmin tuulenvire hyväili kasvoja. Minulla oli vapa aamupäivä. Olin Instagramissa, puhelimessa, tiskaamassa ja selvittelemässä tiskikaapin jätejaoksia. 

Nyt ruska on ohi. Laulussa sanotaan, että Lapissa kaikki kukkii nopeasti, ja sama pätee meillä kaikkiin muihinkin luonnonilmiöihin. Vuodenaikoja on neljä, mutta ne jakautuvat alajaksoihin, jotka vilahtavat hetkessä ohi. 

Syksy on yhtä silppua: on mustikan poimintaa, puolukan poimintaa, ruskaa, hirven metsästystä ja harmaata kautta ennen lumen tuloa. 

Talveen kuuluu herkkä ensilumen aika, vähäluminen ja melko lämmin joulua edeltävä jakso, pimeyden ja kovien pakkasten sydäntalvi ja helmikuun loppupuolella alkava kaunis hiihtokausi. Se huipentuu huhtikuun huikeisiin hankikeleihin. 

Kevät alkaa huhtikuun lopulla teitten sulamisena, sitten tulee lumeton ja lehdetön viileä jakso ja lopulta kesäkuun alussa koivujen tuoksuva herääminen. 

Kesän voisi jaotella hyönteisten mukaan: ei sääskiä, sääskiä, sääskiä + paarmoja, mäkäräisiä ja lopuksi polttiaisia. Ja heinäkuussahan alkaakin jo hillastus.

Jokaisen kauden erikoislaadusta pitäisi nauttia maksimaalisesti! Mutta niitä täydellisiä syyspäiviä ei ole montaa ja keväällä lehdet voivat puhjeta kahdessa päivässä kuten tänä vuonna kävi, kun koleus vaihtui helteeseen. Milloinkaan ei voi tietää, tuleeko enää toista tilaisuutta. 

Tämä hämmentää digiajan ihmistä, joka on oppinut, että kaiken voi netistä katsella ja kuunnella uudelleen. Milloin itselle sopii, niin lyhyinä pätkinä kuin jaksaa, niin monta kertaa kuin haluaa.

Siksi lokakuu on suosikkini. Se on tasaisen harmaa, kiireetön ja rento. Lokakuussa ei tarvitse kilvan nauttia luonnon suloista eikä toisaalta taistella talven vaikeuksia vastaan. Se on pysähtynyttä olemassaoloa ja aitoa valinnan vapautta. Lokakuu on zen.